Kulttuurishokin jälkeinen kulttuurishokki

Kiinaan lähdettäessä oli tiedossa, että kulttuurierot voivat yllättää. Monesti ei ole tiennyt itkeäkö vai nauraa, mutta yleensä tilanteet ovat ainakin päättyneet nauruun. Eniten on kiehuttanut byrokratia, vaikka voisi luulla, että suurimman esteen erinäisten asioiden hoitamiselle aiheuttaisia kielimuuri. Kielitaidon puute on aiheuttanut lähinnä hauskoja tilanteita. Vaihtareiden dormi muodostaa myös oman kulttuurien sillisalaattinsa. Tässä blogissa tarkoituksena avata sekalaisia kulttuurieroja ja niistä aiheutuneita sattumuksia, joihin ollaan törmätty täällä.

Chinese way to do things. Hyvin havainnollistava.

Rahaa nämä Kiinan penteleet koittavat kiskoa joka välissä (tai no eivät tietenkään aivan kaikki). Sattuipa niin, että Ellu vaihtoi kämppää italialisen tytön kanssa niin, että Ellun vuokra laski lähes puoleen ja tietenkin italiaanon vastaavasti nousi. Kämppien vaihtoon oli kysytty lupa, ja päätettiin hoitaa rahapolitiikka keskenämme kuntoon, koska dormin toimistosta niihin ei kuulemma yleensä jakseta/haluta puuttua. Ellun haltuun siis siirtyi vähän matkarahaa Qingdaon reissua varten. Noh pari viikkoa muuton jälkeen tämä pieni ja vähän ujomman puoleinen italialainen tuli hätääntyneenä juttelemaan Ellulle, että hänet oli raahattu dormin toimistoon ja alettu penätä lisää vuokrarahaa. Toimiston harmiksi rahat olivat jo siirtyneet oikeaan osoitteeseen. Jännä juttuhan tässä stoorissa oli se, että Ellua ei koskaan kutsuttu toimistoon, jotta rahat olisi palautettu.

Hilpeyttä/ihmetystä jaksaa vieläkin herättää pikkulasten housut. Ne on kokonaan auki perberistä, joten aamuisen piltin ulkoistaminen on helpompaa. Tästä helppoudesta johtuen näiden pikkuviikareiden kasoja voi nähdä keskellä katua...

Tämä kansa jos mikä tunnetaan plagioinnistaan... On antiikkia, vaatteita, elektroniikkaa ja vaikka mitä. Tätä plagiointia on ihan hallinnon tasolta yritetty rauhoittaa, mutta eipä se kovin hillityltä täällä näytä. Tässäkin pätee kysynnän ja tarjonnan laki, joten tämä ilmiö tuskin katoaa mihinkään. (On mullakin yks Ralph Laurenin polo, kun oli niin halapaa! -Lauri)

Eräs netin syövereistä havaittu teksti heitti idean kiinalaisesta mestari/oppipoika kulttuurista, joka selittäisi kiinalaisten vimman kopiotuotteisiin. "Jos pystyy samaan mihin mestari, voi silloin olla mestari itsekin." Tässä voikin sitten esim. Lumia puhelinten muotoilijat röyhistää rintaansa katselleesaan Xiaomi älypuhelinten uusinta M3 mallia.

Myös eri kansallisuuksien plagiointikäytänteissä on voitu havaita selkeitä eroja dormilla opiskellessamme. Kun tunnolliset suomalaiset ovat vääntäneet vähintään 2500 sanaa vaativaa kirjoitelmaa, itäblogin kaverukset ovat tulleet kirjastoon viereen ihmettelemään, kuinka työ aiheuttaa kirjoittamista, "You can just copy it from Internet..."  

Kiinalaisten logiikka on kiehtovaa, vaikkei sitä voikaan ymmärtää. Meillä oli heti pari viikkoa tänne tulon jälkeen kaksi lomaa aivan perätysten, ja kuten aiemmin yhdessä blogissa mainittiinkin, parin lomapäivän tunnit piti korvata. Korvaaminen tapahtui luonnollisesti normaaleina lomapäivinä, eli viikonloppuina. Ensimmäisellä lomalla saatiin esimerkiksi alkuviikon loman päälle torstai ja perjantai vapaaksi, mikä tarkoitti koulua lauantaille ja sunnuntaille. Meidän logiikkaamme tämä ei oikein sopinut... Siksi emme menmetkään lauantain tunneille. Sama homma oli myös työpaikoilla. Jopa Kiinan kielen opettajamme antoi oman vuodatuksensa aiheesta meille.

Englantia voi pitää Pekingin kaduilla harvinaisuutena. "Bai bai" alkaa olla jo yleinen tervehdys ja ostoskeskuksissa kuulee "luka luka", "tissöört tissöört", mutta siihen se sitten jääkin. Opettajamme mukaan kaikki verbit toistetaan kahteen kertaan, koska kiinan kielestä löytyy monia samankaltaisa verbipareja. Kiinalaiset opiskelijakollegat taas kyselevät usein "Duu juu haf fliii taaaaim?"

Eräänä perjantaina labrakaverimme veivät meidät tutustumaan Lama-temppeliin. Reissu paljastui osaksi heidän englannin kurssin kotiläksyä, ja kaikki kymmenen kiinalaista opiskelijaa antoikin vuorollaan meille luennon (joka myös nauhoitettiin) budha-patsaista, temppeleistä, kivikasoista... Välillä meni tarinoiden sisällöt aikalailla arvailun puolelle.

Usein ollaan toivottu, että meillä olisi enemmän kuin 8 h viikossa kielen opetusta. Turhautumisen tunteelta ei voi välttyä, kun et saa hoidettua jotain täysin arkipäiväistä asiaa, kuten lakanoiden vaihtoa, kielitaidottomuuden takia. Ellu asuu dormin ghetto-puolella, jossa sattuneesta syystä jopa talon tarjoamat lakanat on lukittu omaan huoneeseensa. Ellu koitti ekaa kertaa muuton jälkeen mennä vaihtamaan lakanoita (jotka dormin kahdessa eri rakennuksessa on eri väriset ja joita ei saa sotkea keskenään) ja siitähän seurasikin noin kolmen vartin mittainen soppa. Juostiin dormin lakanavastaavien kanssa moneen kertaan ylös kuudenteen kerrokseen tutkimaan huonetta, takaisin alas hälyttämään paikalle lisää lakanavastaavia ja taas ylös tutkimaan huonetta. Huoneessa tarkistettiin kaikki paikat vaatekaappia ja patjan alustaa myöten. Tämän prosessin tarkoitus ei selvinnyt, mutta ilmeisesti luulivat Ellun diilaavan lakanoita. Ainakin näillä siivoojilla/lakanaleideillä näyttää olevan vähän liikaa aikaa.

Tämän ilmiön voimakkuus on verrannollinen etäisyyteen Sanlitunin baarikylästä... Tähän ilmiöön voi törmätä metrossa, linja-autossa, kaupassa, kadulla... Tämä ilmiöhän on nimeltään kyyläys, tapitus, töllötys, tuijotus jne... Jos Suomessa sattuisi jäämään kiinni moisesta, kääntäisi automaattisesti aika äkkiä päänsä pois ja teeskentelisi kiireistä. Täällä tuijottamista ei edes yritetä peitellä. Välillä alkaa vähän ahdistamaan, kun nähtävyyspaikalla katselet maisemia ja eteesi ilmestyy kiinalainen tuijottamaan intensiivisesti. Ellun tapauksessa tuijotus päättyy toteamukseen zhen piaoliang (=pretty) ja koko suvun kattavaan valokuvaussessioon. Jotkut länkkärit osaavat ottaa ahtaista metroista ja tuijotusilmiöstä myös kaiken ilon irti. Varsinkin miespuoliset.

Lähituntumaa metrossa saakin sitten ihan tarpeeksi. Ensimmäiset metromatkat mentiin muiden tönittävänä, mutta kyllä jossain vaiheessa se uuden viehätys ja yltiöpäinen suvaitsevaisuus koko maailman kansaa kohtaan muuttui kevyiksi olkapää/kyynerpää pusuiksi. Hyvin on mennyt, kun vaan osaa naamioida kontaktit samanlaisiksi "vahingoiksi" kuten näillä vipeltäjillä on tapana. Näissä metroissa muuten on vähintään jokaisella älypuhelin/pädi kädessä, ja niillä sitten pelataan ja katsellaan elokuvia ja kävellään vähän sinnepäin, kyllä muut väistää. Välillä ärsyttää sen verran, että tämä seuraava kuva suorastaan lämmittää vahingoniloisten mieliä. :)

Tätä kirjoittaessa varpusparvi on matkannut etelään jo kolme päivää. Ei tämä tietenkään ihan uutta ulkomailla ole, mutta laittomien katukeittiöiden määrä täällä on valtava. Jostain ne pyyhältää kolmipyörällä paikalle ja lyö letut tulille. Katukeittiöissä sana "laiton" on todella viitteellinen... Ei niitä kukaan valvo.

Lintujen etelänmatkoilla kun jatketaan, niin tämä näiden WC-kulttuuri on jotain omanlaistaan.

Lyhyesti:

1. Useimmiten ei pönttöä
2. Paperia ei koskaan
3. Vetosysteemi on usein rikki
4. WC on paikka, jossa hankkiudutaan eroon kehon sisäisestä pahasta, siksi sen pitää myös näyttää siltä.
5. Se myös haisee siltä.

Vaikka näitä asioita nyt ei valtaisan positiivisessa valossa kirjoiteltu, niin on tämä kaikinpuolin kokemisen arvoinen laitos. Alkushokin jälkeen meno on mukavan rentoa ja suomalaisetkin ovat jo oppineet "sääntöjen" "noudattamisen" jalon taidon. Kuten käsitellyistä aiheista voi huomata, meidän murheet täällä eivät ole kovin suuria. :D